Elämää, ei sen enempää!

Ei donitseja vauvalle

2012-10-02T18:03:01+03:00

Kävimme eilen miehen ja nuorimmaisen kanssa kaupungilla. Tyttö pyysi silmät säteillen Arnoldsin donitseja kotiin viemisiksi ja niinpä menimme sitten laatikollisen niitä ostamaan. Myyjätyttönen kyseli meidän neidiltä, että aikooko tämä syödä kaikki yksin, vai antaako muillekin. Neiti siinä sitten luettelemaan, että isä, äiti, sisko ja veli saavat myös, mutta vauvalle hän ei voi antaa kun se on kuollut. Myyjätyttö parahti surkean voivottelunsa ja minulle tuli kiire pois. En voinut jäädä selittämään asiaa, vaikka se toisaalta oli aika hellyttävästi sanottu tyttäreltäni. Niinkin arkisen asian yhteydessä lapsella oli pikkuveikka mielessä ja ihan asiallisesti, ilman sen suurempaa draamaa, siitä sitten kertoi ventovieraalle. Voisipa itsekin olla yhtä välitön ja aito.

Lapsen suru

2012-09-20T08:20:01+03:00

Sydäntä riipaisevaa on katsella lapsen surua. 6-vuotias tyttäreni ikävöi pikkuveljeään kovasti. Suurimman osan aikaa hän on normaali iloinen, reipas itsensä, mutta usein iltaisin tai vauvoja nähdessään tai kauppojen vauvan vaatteita vieläkin ihaillessaan hän muistaa oman pikku veikkansa.

Eilen ajelimme autolla kun lapsi alkoi kertoa, että olivat eskarissa saaneet tehtäväksi piirtää perheensä. Yht' äkkiä hän muisti, ettei ollut piirtänyt kuvaan vauvaa. Voi miten lohduton murhe siitä tuli. Yritin lohduttaa ja sanoa, ettei hän ole tehnyt mitään väärää ja, että jos hän haluaa hän varmasti saa vauvan vielä siihen kuvaan piirtää jälkeenkin päin.

Tavallaan jännä miten kovasti pikku tyttöni ikävöi veljeään, jota ei koskaan oikeasti edes ehtinyt nähdä, mutta ilmeisestikin sitäkin enemmän hän odotti sitä. Olimmehan paljon jutelleet asiasta ja valmistelleet häntä vauvan tuloon. Hän oli alusta asti innoissaan ja iloinen isosiskoksi tulemisesta. Hän oli kovasti hankkimassa vauvalle kaikkia tarvikkeita ja vaatteita ja kyseli millä kaikilla tavoin saisi osallistua vauvan hoitamiseen.

Kerran hän sanoi itkun yllättäessä, että hän ei haluaisi itkeä, mutta se tulee väkisin kun hän miettii veikkaa. Anna sen tulla, sanoin minä, niin sen kuuluukiin. Halasin, otin hänet syliin ja itkimme yhdessä, istuimme pitkän tovin yhdessä sohvan nurkassa. Kyyneliltä en välttynyt silloinkaan kun hän halasi ja sanoi rakastavansa minua. <3

Voisinpa pyyhkiä toisen murheet pois!

Vauvan kaipuu

2012-09-19T11:34:01+03:00

Tämä päivä pääsi jo melkein puoleen väliin, ennen kuin tyhjyys taas iski. Aamu oli tohinaa täynnä kun laitoin muksut koulutielle ja esikoisen kävin kuskaamassa "töihin" TET-paikkaansa. Siinä samalla reissulla poikkesin itse kuntosalille ja teinkin ihan kunnon hikireenit (siihen ei tosin paljon tarvita, että meikäläinen hikoilee ja puuskuttaa). Palkinnoksi hain itselle päiväkahville leivoksen ja sitä nyt sitten tässä naatiskellaan kaikessa hiljaisuudessa.

Kotimatkalla näin akkametson tiellä. Yritin ottaa siitä kännykällä kuvaa, mutta akka ei ollut samaa mieltä vaan lensi tiehensä. Se siitä sitten, mutta komea ja iso se oli...akkakin.

Mietityttää kovasti tuo vauva-asia ja uusi raskaus. Kävin jälkitarkastuksessa ja lääkäri sanoi, että uutta voi yrittää kun siltä tuntuu. Vielä hetki sitten olimme mieheni kanssa sitä mieltä, että lapset ovat nyt tässä ja uutta ei enää yritetä. On liian raskaita nuo epäonnistumiset ja raskainta ikinä oli tehdä oma pieni poika pilven reunalle. Silti tämä sylintyhjyys ja vauvan ikävä on saanut miettimään, josko sittenkin uskaltaisimme vielä kerran yrittää. Olisi niin kiva saada pieni nyytti kotiin tuhisemaan ja kasvamaan. Mikään ei menetettyä vauvaamme korvaa, mutta ehkä lääkitsisi pahimpia haavoja. Vai onko tämä vain hormoonien aikaan saama pakkomielle? Entäpä jos uusikin yritys menee pieleen, rikommeko itsemme ja tämän perheen keskittymällä vääriin asioihin? Olisiko parempi keskittyä jo olemassa oleviin lapsosiin ja avioliittoomme ja säilyttää pikku enkelimme kauniina haikeana muistona sydämissämme. Meidän pieni iltatähti, joka tuikkii yötaivaalla!

Voi tätä elämää...

Aikaa itselle

2012-09-17T18:09:01+03:00

Äitiysloma ilman vauvaa, mies töissä ja lapset kouluissa = mulla on ihan omaa aikaa... Alkuun tuntui ahdistavalta jäädä yksin, mutta päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja käyttää ajan itseni hyväksi lisäämällä harrastuksia hyvällä omalla tunnolla kun nyt aikani ei ole keneltäkään pois. Siispä hankin uimahalliin ja kuntosalin kymppikortin. Saa nähdä kauan tämä päätös pitää, tuo urheilu kun tuppaa olevan mulle melkoista pakkopullaa. Tai ainakin aloittaminen ja lähteminen ylipäänsä, vaikka lopulta siellä on oikeastaan ihan kivaa.

No tänään siis kävin uimassa ja uin niin, että jalat oli ihan makaroonia kun nousin altaasta. Niin kovan suorituksen vastapainoksia oli pakko hakea illaksi vähän herkkuja teen seuraksi. Ei voi muuttaa kaikkea liian terveelliseksi kerralla, eihän? Ruumiin kuritusta sekä teetä ja sympatiaa kera suklaan ja ihanien ipanoiden. Hyvää lääkettä sanon minä!

Haamukipuja

2012-09-12T22:54:01+03:00

Vauvan menetys tuntuu välillä fyysisenä kipuna. Kohtu on tyhjä. Syli on tyhjä. Jokus raajansa menettäiden ihmisten kohdalla puhutaan haamukivuista kun amputoitua jäsentä särkee. Tuntuukohan tämä samalle? Auttaisiko haamuhyssyttely? Mun elimistö ei tajua, ettei vauvaa ole. Kahdesta maidonestolääkkeestä huolimatta maitoa tulee. Ei nyt enää valtoimenaan, mutta tulee kuitenkin. Auttaisiko haamusyötöt?

Taidan tällä hetkellä olla noille muille muruille melkoinen haamuäiti. En oikein läsnä tässä maailmassa. Täytyy ryhdistäytyä. Oikeesti!

Koskettavia säkeitä

2012-09-11T08:03:01+03:00

Olit kuin kaunis tähdenlento,
poikani pieni ja hento.
Onnen odotuksen toit sä kotihimme,
ikikaipuun sydämiimme.

(Tuntematon)

En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta,
olen pieni veljesi, tulin taivahasta.
Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen,
pieni sai sun veljesi enkeleitten maasta.

(Zacharias Topelius)

Mä taimi olen sun tarhassas
ja varten taivasta luotu,
sun armollisehen huomahas
jo syntymästäni suotu.

(J.L.Runeberg)

Nyt olen vapaa ja mukana tuulen saan kulkea rajoille ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento, olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa vaan luoksenne saavun mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä, toivotan teille hyvää yötä

(E.Leino)

Kehtolaulun taivaallinen lintu,
laskeutui päälle lapsen pään,
kantoi kimmeltävään unen maahan
lumisulkaisilla siivillään.

(U. Kailas)

Äiti, minun täytyy jatkaa.
Joku kutsuu kulkemaan.
Täytyy taittaa taival matkaa,
vaikken tietä tunnekaan.

Siellä missä toisiansa
aallot vievät tansseihin,
siellä, veden loiskinassa,
siellä olen minäkin.

Siellä, missä korkealla
siintää pilvi sulavin,
siellä, sinipilven alla,
siellä olen minäkin.

Avara on taivaan syli.
Tuulen teitä purjehdin.
Pääsky lentää pääsi yli,
siinä olen minäkin.

Älä pelkää. Tulen kyllä.
Tulen kyllä takaisin.
Iltatuulen hyväilyssä:
siinä olen minäkin.

(Tuntematon)

Enkelivauvani

2012-09-09T20:55:01+03:00

Synnytin kuukausi sitten neljännen lapseni, pienen enkelipojan, joka oli kuollut kohtuun 26. raskausviikolla. Pahin järkytys on ohi, jäljellä on vain lohduton suru, ikävä ja niin tyhjä syli. Enää ei itketä koko ajan, suru tulee aaltoina, ahdistavana ikävänä, puristavana tunteena rinnassa ja kuristavana tunteena kurkussa. Tulee pakottava tarve katsoa pikkuisen kuvaa ja korttia, johon on painettu hänen pienien jalkojensa ja käsiensä kuvat. Yöllä herään mielessäni kuva kun pikkuinen on nostettu rintani päälle heti syntymänsä jälkeen. Muistan pienen nykerönenän ja pienet korvat ja pienen käden.

Hautajaiset on pidetty perheen kesken ja myös sisarukset saivat jättää jäähyväiset pienelle enkeliveljelleen. Jälkitarkastuksessa lääkäri kertoi, ettei mitään syytä pienen kuolemalle löytynyt. Pienen sydämen äkillinen pysähdys, muutti perheemme kokonaan ja lopullisesti.

Äidillä on sinua ikävä! <3 "Sinä poikani pieni ja kultainen, olet enkeli parvessa enkelten.!